|
Kirjoittaja
Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita. Pidän myös askartelukursseja kotonani tai Lahdessa. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani. KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!! Translation by Google. Kategoriat
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006
|
24.07.2010 - 12:31
Jehkon kanssa oltiin sovittu vievämme lapset Korkeasaareen torstaina... Ensin ajettiin autot rinnakkain parkkiin ja sitten kävelemään Mustikkamaan poikki. On jokunen vuosi kulunut siitä, kun mä olen Korkeasaaressa käynyt. Kuuma päivä, mutta niitähän on tässä riittänyt muutenkin. Saaren reunoilla tuuli kivasti, mutta keskiosassa oli aika hautova ilma. Näin eläimistä kuitenkin ne minua eniten kiinnostavat.... Lasin takaa karhuja... Lasin takaa myös leijonia, hiukan Riiviön paita heijastuu kuvaan Juomatauko, Kiti ei mahtunut kuvaan ;-D 11.07.2010 - 15:17
Ollaan Riiviön kanssa palattu kotiin pieneltä reissulta... ensimmäiseksi haettiin varastosta tuulettimet esiin, kun ei uimarannalle päivällä mahtunut ja täällä on hiukan lämmin... Illalla koitetaan uudelleen uimaan. Ihan vaan Mammalla oltiin, kun kävin porukoiden kanssa autokaupoilla ja Riiviöllä oli lippu Summer Up-festareille Lahteen. Mammalle saatiin uudehko auto, mutta mun punaista autoa pitäisi mahdollisesti odottaa 3 kk... Mietin vielä, että olenko valmis väristä luopumaan... toisen värisen saisi kahdessa viikossa. Lauantaina oltiin velipojan kanssa Sysmässä Kirjakyläpäivillä, se on yleensä meidän kesäreissu, joka ei paljon rasita. Hilun kanssa käytiin samalla jädellä ja luettavaakin löytyi. Postipoika oli kuitenkin tällä välillä kiikuttanut ulle leimasimet Paperinauhasta. Täytyy testailla, että antaako käsi leikata ez foamia jo... 03.07.2010 - 19:13
Mulle tarjottiin mahdollisuutta mennä Billnäsiin pienelle lomalle... lomailuun olen alkanut oikein tykästyä, joten en voinut sanoa ei. Oikein houkuttelin Korttitaivaan Hannan meidän mukaan päiväreissulle ja niin startattiin matkaan pe aamuna. Hanna noukittiin kyytiin Tikkurilan asemalta ja siitä pikakurvi Variston Sinelliin... Hannalla pieniä ostoksia. Oltiin perillä Billnäsissä noin 5 minuttiia sen jälkeen, kun messuovet olivat auenneet. Aiemmin emme olleet siellä käyneet, joten tämä oli oikeasti tutustumisen arvoinen paikka. Sinellin osasto Sinellin osastolla oli ruusupaja ja me kaikki tehtiin ruusut, minun näyttää tältä. Tässä on kimalleliima vielä märkää. Pari miestä bongasin ruusua tekemässä vaimolleen... tämän sain ikuistettua, että uskotte ;-D Minusta tämä oli varsin romanttista... ja illalla vietiin Hanna junaradalle ja me muut mentiin uimaan Fiskarsin metsien keskellä olevaan järveen... Enpä ole ennen heittänyt talviturkkia näin myöhään vuodesta. Nyt vaan tatuointi ja käsileikkaus venyttivät tätä aikataulua, mutta kyllä uiminen on ihanaa. Uinnin jälkeen oli nälkä ja voin suositella Karjaalla, Korkeavuorenkadulla, olevaan ravintolaa nimeltään Knäppen.... Saimme ensinnäkin todella hyvää ruokaa ja uskomattoman loistavaa palvelua. ja palattuamme BIllnäsiin Patruunan majatalon pihalle, oli viereisellä terassilla bändi soittamassa ja liityimme sinne Mirvan ja Maisan seuraan. Lauantai jatkettiin messuilla oleskellen.Tosin vaihdoin tekemäni ruusun tähän Sagan tekemään kukkaseen, joka enemmän minun tyyliä ;-D 27.06.2010 - 14:15
No niin, sitä on palattu sivistyksen pariin, mökillä tulikin vietettyä juhannusta torstaista lähtien tähän päivään. Me pelattiin vähän bilistä Varsinkin Riiviö keskittyi, että päihittäisi yksikätisen Mustin. ja meillä ei omaa kokkoa ollut, mutta grillattiin toki kokkomaiseen tyyliin ja muurikkaletut kuuluu ehdottomasti meidän juhannukseen, näitä paistelin vasurilla ja kaasuliekillä ;-D ja hiukan yöllä säikähdin, kun vastarannalta alkoi keskiyöllä uuden talon pihalta kajastaa, mutta onneksi vain kokko. Meille ei järveltä juuri näy mutta minusta vanhempieni mökki on viihtyisä mutta toki jostain pitää valittaakin... hyttyset olivat tosi äkäisiä ja söivät mun nilkat kokonaan paukamille, ulkowc-reissuilla jokunen taisi iskeä kankkuunkin ;-D 24.06.2010 - 09:16
Tässä samalla, kun toivottelen kaikille hyvää juhannusta, muistuttaisin, että Leimailutaivaan haasteet alkavat viikon päästä perjantaina 2.7. klo 10.00. Haasteet eroavat aikasempiin verrattuna sen verran, että aikaa osallistua on vaikka kuinka kauan, mutta uusi haaste ilmestyy kahden viikon välein, paitsi viimeisten haasteiden välissä on vain viikko... ehkäpä pientä jännitystä on ilmassa siinä kohtaa ;-D Osallistua voit neljällä eri tavalla... tekemällä kortin luonnoksen mukaisesti tai sanallisen osion mukaan tai yhdistäen nämä kaksi tai vaikka tekemällä kortin jokaisesta osiosta, ihan oman aikataulusi mukaan. Palkintoja on luvassa vasta kaikkien haasteiden jälkeen. Mutta ensin vietetään hauskaa juhannusta!!! 19.06.2010 - 18:48
Käytiin Helin ja Riiviön kanssa leffassa. Itse en ollut käynyt 3D-leffassa aiemmin ja hieno elämyshän se, vaikkakin minusta ylihinnakas. Tanssi on aina ollut lähellä sydäntäni, kaikenlainen sellainen. 16.06.2010 - 20:09
Kiitoksia kaikille hienoista sanoista, myös Riiviö on kiitollinen kannustuksesta. Eeppilän Heli haki minut aamulla sairaalaan, haastatteli leikkausta varten ja piti huolta leikkauksen jälkeen. Parempaa hoivaa en olisikaan tälle päivälle voinut toivoa. Lääkitys on kohdallaa ja elämäkin alkaa hymyillä, vaikka huomenna kai ne kivut tulevat vastaan. Pakettini näyttää tältä Nyt nuo tilaustyöt saavat hiukan odotuttaa itseään ;-D Kirjoitti Mustin puolesta sihteerikkö Riiviö. 16.06.2010 - 08:06
Useinkaan en kerro omia henk.koht. asioitani täällä blogissa, varsinkaan jos ne eivät häiritsse bloggaamistani... Kuitenkin osa teistä tietää, että olen odottanut käsileikkausta ja tänään on sitten vihdoin se päivä... oikea käteni leikataan. Näin oikeakätisenä se on tuottanut hiukan huolta etukäteen ja nyt viikon verran olen tehnyt erinäisiä valmisteluja sitä varten...
ja kaikki tämä, koska en tiedä kuinka pian paranen ja pystyn taas toimimaan kuten ennen. Itse leikkaus ei mua pelota, en ole sen kaltainen ihminen, mutta se avuttomuus, joka siitä seuraa, suoraan sanoen ärsyttää. En ole tottunut pyytämään apua joka päiväisissa asioissa, koska olen pärjännyt ilmankin ja nyt epävarmuus siitä, että näin saattaa käydä, ärsyttää suunnattomasti. Täytyy vaan sanoa, että tässä kohtaa en haluaisi olla yksinhuoltaja, vaikkakin Riiviö on varsin iso jo, mutta ei kuitenkaan aikuinen. Nyt jo pelkästään se, etten voi ajaa autoa, on todella raivostuttavaa. Tosin minulla on edelleen paha flunssa ja ihottumaa leikattavassa kädessä ja nämä eivät papereiden mukaan ole sallittuja juttuja. Olen kuitenkin ollut yhteydessä sairaalaan, joten tänään katsotaan lopullinen tilanne. Pitäkää nyt kuitenkin peukkuja, että minut vihdoin leikataan... olen tätä leikkausta odotellut kotona nyt 30.5.2009 lähtien eli reilun vuoden... Itse olen positiivinen ja siksipä sanonkin, että tuo pikku apulaiseni toimii sihteerikkönä ja kertoo uusimmat uutiset leikkauksen jälkeen, kun olen palannut kotiin ja mahdollisesti saatte kuvaa siitä, että miltä se mun esteeni näyttää. Hei siihen asti. 14.06.2010 - 16:33
Eilen lähdettin mökille, vaikka lähtiessä satoi vettä ja ei ollut luvattukaan hyvää ilmaa. Halusin kuitenkin pienen loman, edes yhden yön ja silloin on lähdettävä pois kotoa ja laitettava puhelin äänettömälle tai lomasta ei ole tietoakaan. Näin tein siis minäkin ja nyt on taas akut ladattu, niin minun kuin puhelimen ja bluetoothinkin ;-D Illalla olikin mökillä jo hyvä keli, aurinko pilkisti, mutta nämä kuvat on otettu yhdentoista aikaan ja laatu ei ole paras mahdollinen, mutta oli niin kiva katsella eläimiä mökillä, joka sijaistee kaupungissa ;-D Saunan jälkeen kävin lauturilla katselemassa sorsia ja palaa taivasta Illan viimeisnä hetkinä, reissullani pihan perälle, auton vierestä löysin tämän kaverin tai oli niitä useita, mutta tämän ehdin saada kameralla kiinni. Muut vilistivät sen siliän tien, eikä tämäkään kauaa ihmetellyt. ja tänään kotiin lähtiessä jo aurinko paistoi kauniisti ja joku oli tuonut jättiläisen maitohampaita meidän tienhaaraan. 06.06.2010 - 16:27
Vaikka nessupaketti kainalossa olen eilisillasta kulkenut, niin olin luvannut Riiviölle mennä katsomaan sen kanssa Sinkkuelämää 2:n... nauttikaa tekin pätkä, mä olen jo nähnyt tämän ;-D 03.06.2010 - 17:55
Toiset on ostanut vaikka mitä kivoja mekkoja ja muita lastensa kevätjuhliin, niin meillä meinataan pärjätä t-paidalla, jota mun tosin piti vähän tuunata... syy tähän on, että neiti eilen keksi haluavansa Kymppilinjan paidan ja eihän sitä ehdi enää tilata. Aito kuulemma ostetaan kuitenkin Summer Upista heinäkuussa. ja nyt vaan soi päässä... 28.05.2010 - 15:54
Aamulla sain lähes terveen paperit... siis tulehdusarvo oli pudonnut liki normaaliin ja olokin on taas varsin tarmokas. Läksin sitten Sinelliin ja kaverilleni Tiinalle, parit pikku jutut polttelivat ;-D Sinellin ostokset tässä: ja tässä Tiinan kanssa tekemäni kimppatilauksen osuus Donnosta: Klemmarikellarista sain pienen paketin... kaiken kaikki 5,62 kg eli 12 kuvioleikkuripakettia mulle ja parille kaverille ;-D Mulle niistä tuli nämä, huomenna on talkoot ;-D Nämä löydät täältä. ja viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä Korttitaivaan Hannan kaunis Parane pian! -kortti. Kiitos muillekin lämpöisistä ajatuksista ja kauniista sanoista, joita olen sähköpostiini saanut. Kyllä niiden voimalla kummasti paranee! 25.05.2010 - 13:19
Heips kaverit... Mä vältin tänään sairaalareissun, olen kuulemma paranemaan päin, vaikka vielä ei itsestä tunnu siltä. Sain Ruusun jalkaan ja täytyy sanoa, että vaikken kovin kova leikkokukkien perään ole, niin olisin tämän kuitenkin vaihtanut maljakkoversioon. Otan tämänkin kuitenkin haasteena... ehkäpä mä jo huomenna osaan askarrella selälläni maaten sängystä käsin... ainakin sitä kannattaa harkita tai sitten mä jatkan tuota kirjapinon tuhoamista, jonka Heli tänne kantoi. Mutta jos musta ei pariin päivään kuulu mitään, niin Riiviö ei ole jaksanut mun ostoksia päivittää tänne ja mä vaan nautin olostani vuoteen omana... ehkä hiukan passattavanakin ;-D koska turhia askeleita ei todellakaan tule otettua ja nekin vähät on suunniteltava tarkkaan. Aurinkoisia päiviä teille!!! Edit. Kiitoksia kaikille parantavista ajatuksista. Alan kyllä viihtyä täällä sängyn pohjalla, joten jos ei ensi viikkoon mennessä ole mitään kuulunut, niin sitten voitte jo hiukan huolestua... sänky voi tuntua sitten jo liiankin mukavalta ;-D 18.05.2010 - 19:02
Tarkoitukseni oli mennä kyselemään, että millaisen peittokuvan voisin saada vanhan, vuonna 1992 tehdyn, tatuoinnin päälle voisi tehdä ja mitähän se mahtaisi maksaa... Oli mulla idea uudesta kuvasta mielessä, mutta en tiennyt voisiko sen toteuttaa... tiedättehän mun tavaramerkin kiekurat ;-D Kävelin sisään tähän liikkeeseen ja vastaus oli, että tunnin päästä onnistuisi, jos viitsit odottaa. Läksin sitten käymään kaupassa ja hakemassa käteistä ja palasin takaisin pyytämään lusikkaa. Ostin meinaan jugurtin ja sen söin siinä samalla, kun tatuointiani korjattiin ;-D Tältä näytti vanha kuva, jossa uuden kuvan ääriviivat, kuvat otettu kännykällä, mutta ne saa klikattua hiukan isommiksi tarvittaessa... ja tässä kuva sellaisena kuin se on nyt nilkassani Kuvan pitää parantua vähintään 4 viikkoa, jonka aikana mä voin miettiä minkä väriseksi sen haluan. Vanha kuva on kuitenkin vain muisto enää ja uuteen olen enemmän kuin tyytyväinen. Jos olet itse miettinyt vanhan kuvan korjaamista tai esim. kulmakarvojen uutta muotoa, niin tätä liikettä voin suositella. No olin kyllä saanut paikan päällä puhelun Riiviöltä, että missä mä olen ja en halunnut sanoa, koska tiesin mihin se johtaa... eli lupasin sitten neidille lävistyksen, vaikka tähän asti olen ollut sitä vastaan. En itse pidä lävistyksistä ja tatuoinnitkin haluan sellaiseen kohtaan, että saan ne tarvittaessa piiloon. Kotiin tultua ei uusi modeemi sitten toiminutkaan, joten piti tehdä uusi reissu kaupunkiin, tällä kertaa Puntolla ja Riiviö istui kyydissä. Käytiin Lävistysliikeessä ja neiti näyttää nyt tältä... olisin voinut lyödä kympin vetoa, että ei uskalla, mutta ei auta itkut markkinoilla ;-D Se täytyy sanoa, että molemmissa liikkeissä sain aivan uskomatonta palvelua. Kiitoksia!! Itse palaan vielä tatuoitavaksi, liljan värejä varten ja luultavasti toiseenkin vanhaan tatuointiin on uudet värit saatava. Neiti mutisi kielikorusta takaisin tullessa, mutta katsotaan nyt... 16.05.2010 - 22:04
Perjantai aamuna jatkettiin taas bussilla eteenpäin. Meillä oli edessä 5 tunnin kiertoajelu Itä-Virossa ja määränpää oli Tartto. Kieltämättä kiertoajelu ei aamulla houkutellut, mutta bussissa oli ilmastointi ja kun hotellin vierestä huoltoasemalta haettiin juotavaa, niin matka pääsi alkamaan. Linja-auton ikkunasta tuli kuvattua yhtä sun toista, mutta kaikki ei kovin onnistuneita kuvia. Vähän ennen Avinurmen kylää oli juna, joka liikkuu vasta kesällä muistaakseni vain kerran. ja Avinurmen puusepän verstaalle pysöhdyimme, kun kyseessä oli Puuseppien ryhmämatka. Itse innostuin enemmän kuvaamaan kattohaikaroiden pesimäpuuhia... Virossa onkin 9000 kattohaikaraa, joille on rakennettu pesimäpuita, kun savupiippuja ei riitä kaikille ;-D Ja täältä matkasimme Peitpsijärven rannalle Mustveehen.Venäjä on tuolla toisella puoella, sadan kilometrin päässä eli Peipsi on Euroopan viidenneksi suurin järvi. tosin hyvin lumisen talven jälkeen Itä-Virosta löytyi enemmänkin näitä uusia rantatontteja... Tässä Alatskiven kartano, tyylikäs rakennus tämäkin ja linnan puistosta pääsin kuvaamaan keltavuokkoja, joita näkyi teiden varsilla paljonkin. ja pian tämän jälkeen saavuimmekin Tarttoon... Tartossa on maailman suurin taskumatti, jonka takana oli hotellimme Dorpat. Myös Dorpatissa on kylpylä, mutta ei uimista vaan hoitoja varten. Näkymät hotellin ikkunasta Emäjoelle vesi korkealla sielläkin, kun ei rantakadulle päässyt kävelemään ja katetulle torille, josta ostin edullisia vaatteita... kuvattu torin kiinni menon jälkeen. Illalla menimme syömään ravintolaan... matkan varrella oli paikallinen "pisan torni" ravintolan nimi oli Ruutikellari... Alkukuruoka, lohikeitto leivän sisällä, vei jo mennessään ja muita en muistanutkaan kuvata paitsi veljeni ja litran oluttuopin... mä en olisi tästä voinut juoda yhdellä kädellä ;-D Ja shoppaillen vietimme lauantai päivän ja tänään lähinnä matkaten kotiin. Laivalla sentään päästtin jo paperiaskartelun makuun, kun pakattiin parit tuliaiset Riiviön kavereille. Nyt maate, väsymys on melkoinen ;-D 16.05.2010 - 21:35
Lähdettiin Riiviön kanssa torstaiaamuna lomalle... tarkoituksena vaan lomailla, ilman askarteluja ja ainoa paikka, mistä en ole tähän mennessä löytänyt juuri mitään askarteluun liittyvää on Viro. Tosin satamassa törmättiin jo lähtiessä Korttitarvikkeen Katriinaan. Torstaiaamu oli kostea ja hiukan kylmä, laivan kannelta ei juuri maisemia kuvattu Ilma lämpeni Tallinnaan päästyämme huomattavasti ja Tallinnasta matkasimme TT-matkojen bussilla Rakvereen Aqva Spa:n, jossa yövyimme yhden yön. Hotellia vastapäätä oli kampaaja ja Riiviön kanssa paineltiin sinne ekana kyselemään, että olisiko aikaa värille, raidoille ja leikkaukselle, molemmille siis ja löytyi heti. Värissä ja radoissa ei mitään vikaa, mutta aina päästään nauramaan näille kampauksille jälkeen päin... mulla on jakauskin väärällä puolella ja lakkaa niin paljon ettei hiukset heilu lainkaan.
Tästä suunnattiin Rakveren linnaan, joka oli hotellimme takana. Lämpöä oli tässä vaiheessa 30 astetta ja näiden rappujen juurella piti kaivaa Sisua ;-D Ylhäältä käsin raput näytti tältä, ylimpien puurappusten väli oli enemmän kuin mun jalkojen pituus. Mutta itse linna näytti hienolta ja toisesta suunnasta, härän juurelta Rakvere on lihateollisuusaluetta ja heille lahjoitettu härkä on aika mittava tämän linnan laitamalla. Sarvien väli on 1,9m ja myös paljon suomalaisia yrityksiä ja yhdistyksiä oli listattu lahjoittajiin. Tämän jälkeen olimmekin valmiita kylpylään uimaan ja unten maille. 03.05.2010 - 10:19
Posti toi mulle paketin, jota en osannut odottaa... ja siksi se onkin niin mieluinen ;-D Mun lempparikarkkeja ja kaunis kortti. Kiitos Hanna! 21.04.2010 - 21:30
Tämän päivän olen pyhittänyt taas itselle... käytiin Riiviön kanssa Kaivokselan "finnkinossa" katsomassa Fame, ihan tällainen tilausleffan vuoro oli. Sieltä sitten kurvasin Helille ja vielä pikaiseen Sinellin kautta kotiin. Sinellin ostoksia esittelen sitten huomenna ;-D Loppuillan vietin sitten Klemmarikellarin Jonnan kanssa puhelimessa, miten sitten mun kanssa kaikki osaakin olla kovin puheliaita? Oottakaas vaan, mitä juonia me ollaan punottu... Ja eilen sain vinon pinon tilattuja tuliaisia, jotka teillekin esittelen... perhoset, joiden saanti tuntui olevan aikas hankalaa. Edit. Pieni erä eri väreissä saapunut Sinelliin. Lisää luvassa. 14.04.2010 - 19:37
Kaikki eivät pelkää saavansa tartuntaa... Raisa kävi tuomassa mulle tänään parane pian-korin... itse, kun en saakkaan mitään aikaan, niin käy kurkkaamassa kori täältä. Kiitos Raisa!! Kori oli täytetty samettisilla kermakaramelleillä, lehmillä tietenkin ;-D Valmistaja FinnSweet Oy. 12.04.2010 - 13:52
Taina Sastamalasta... sähköpostisi on kaiketi täynnä, koska en saa sinulle meiliä tulemaan perille ja onko vielä joku muu, joka ei ole saanut minulta meiliä?? Tänään ei kuitenkaan lähde yhtään kuorta eteenpäin, on minun vuoroni sairastaa... eli kuumeessa makaan ja nytkin juuri ja juuri jaksoin nousta tämän kirjoittamaan. Katsotaan huomenna uudestaan, pahoittelen.
|
Näin meillä
Linkit
Paperella -askartelukauppa
Klemmarikellari -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Paperinauha - askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä Angela - tukkukauppa netissä TaavaNainen - hinnasto myymilleni tuotteille Vierailijat
Mainosbanneri
Mainos
Missä mennään
Leimailutaivas 4.9.2010
Kurssit löydät täältä
Leimailua, koruja,
työvälineitä
|