Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita. Pidän myös askartelukursseja kotonani tai Lahdessa. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani.

KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!!

Translation by Google.

09.04.2010 - 09:16

Tämä albumi on odottanut valmistumistaan jo jonkin aikaa... inspiraatio puuttui, enkä nytkään sisäsivuille mitään saanut laitettua ;-D

Vein tämän eilen malliksi Variston Sinelliin, jospa joku muu innostuisi enemmän.

Photobucket

Rattaat on Timpan uusi stanssi, jota käytin sabluunana. Muste on Distress Inkin uusi sävy Rusty hinge, todella ruosteinen. Samaa väriä olen tuputtanut noihin vihreisiin rattaisiin.

19.03.2010 - 09:33

tai ainakin tästä pitäisi sellainen tulla, kunhan vaan saan sivut tehtyä.

Tämän sidon Bind it all -laitteella, kunhan nyt pääsen sinne asti. Nämä jää viikonlopulle Intohimona skräppykseen tehtäväksi, kun mä yritän epätoivoisesti miettiä, että mitä otan mukaan ja mitä en... Vaatteet on ihan ok ja helppo päättää, mutta muut kamat sitten ei.

Teksti on haaraniittejä, joista t-kirjain oli f ja mä hienosti sivuleikkureilla muotoilin sen uudestaan.

11.03.2010 - 14:30

Tänään menin Variston Sinelliin varastoon katsomaan uutuuksia, näitä ei siis vielä myymälöissä pariin viikkoon... joten malttia, koska hinnoittelut on kesken. Näitä otetaan Intohimona Skräppäykseen mukaan...

Bind it all ja lisävarusteita

 Dreamkuts

Näiden lisäksi Variston Sinellissähän on leikkaushuone eli voit leikata heiltä ostamiasi materiaaleja haluamasi kokoiseksi. Mä esim. leikkasin tänään puupahvia 12 x 12" ja 6 x 6" albumin kansiksi. Sain kahdesta isosta puupahvista kahdet kannet kokoa 12 x 12" ja  neljät kannet kokoa 6 x 6"  ja omasta mielestäni edullisesti. Sisäsivut leikkaan sitten  skräpikartongeista itse ja itseasiassa noille 12x12" kartongeille ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin lisätä liitos rei'itykselle. 

Jos suunnittelee etukäteen valmiiksi, että mitä pitää leikata ja mihin kokoon, ei itse leikkaamiseen mene kauaa aikaa. Sinellillä voit käyttää isoa giljotiinileikkuria, jolla saat niin puupahvin tai useamman arkin kartonkia kerralla leikattua. Mittaukset on sekä tuumissa että senteissä.

Lisäksi siellä voi nuutata korttipohjat tms. valmiiksi. Unohtamatta, että samalla leikausajalla voit käyttää Bigshotia tai Ellisonia monine erilaisine leikkuuterine. Tarvittaessa saat apua laitteiden käytössä, varaa leikkuuaika etukäteen.

09.03.2010 - 21:17

Sain viime viikolla tilauksen tehdä 12 x 12" albumi, ilman koristeita päädyttiin tähän. Tosin ensin piti vähän siivota pöytää, että mahtui jotain tekemään ;-D

Sisäsivut näyttävät tält, niitä on 10 kpl. 

Olikin vaihteeksi kiva ottaa Bind it alla käyttöön... sitä on viime aikoina tullut käytettyä syntisen vähän. Ohje ison albumin tekoon löytyy täältä... sivun koko on 12 x 12" eikä tarvitse kuviopapereita pienentää. Tässä albumissa ei ole muovitaskuja.

16.11.2009 - 06:41

Tämä lehti tuli jo perjantaina postissa, mutta en sen päivän posteja osannut edes kaivata, kun en ollut kotona niitä vastaanottamassa ja Tampereen messujen tavaroissa oli ihan tarpeeksi ihmettelemistä ;-D

Kuitenkin tämän lehden löysin eteisestä mainosten seasta, onneksi meidän roskakuski ei ole ripeimmästä päästä... välillä saa patistaa jopa pariin kertaankin ennen kuin mitään tapahtuu.

08.09.2009 - 17:51

Jotkut asiat vaan jää päälle, kuten näiden papereiden leimailu. Tosin minusta on varsin haastavaa koristella 12 x 12" paperia, kun normaalisti käsittelen vaan korttia, jonka koko on 13,5 cm x 13,5 cm ja kun käytän vain Sinellin tuotteita.

Yksinkertainen, mutta tämän on paljolti vielä kesken... puuttuu kuvat ja muut koristeet ;-D

Perhoset on leimattu VersaMark Dazzle frost:lla ja kirkasta kohojauhetta päälle. Lisäksi laittelin Perfect pearlsin sunfloweria, että saadaan kimallusta. Valkoinen perhosten ympärillä on VersaMagicin valkoista mustetta meikkisienellä tuputettuna. Myös paperin reunoihin laitoin säiliösiveltimellä Perfect pearlsia.

Vasemman puoleinen boordinauha on tehty Post it -lappuja hyväksi käyttäen ja leimattu väliin jääneeseen rakoon ensin kiekurat ja sitten kukat. Sielläkin hippusia Perfect pearlsia. Leimasimet Inkadinkadon kirkkaita.

08.09.2009 - 13:48

Syksyn numero kolahti luukusta tänään... kesän lehti olikin jäänyt tulematta, koska löysin viime käynnillä Tukholmassa lehden, jota mulla ei ollut. No, sattuuhan sitä. Mä tosin luulin jo tilaukseni loppuneen...

Täytyy keskittyä siten tähän...

08.09.2009 - 09:19

Sinellissä on Skräppää taulu -kilpailu, johon osallistuakseen pitää työ toimittaa Variston Sinelliin 30.9. mennessä.

Palkinnot on huimat:

Big Shot-kuvioleikkuri (arvo 99,-)

2. Fiskars Paperileikkuri (arvo 73,50)
3. Sidekick-kuvioleikkuri (arvo 39,-)
 
Lisäksi kaikkien kilpailijoiden ja äänestäneiden kesken arvotaan Big Shot-kuvioleikkuri (arvo 99,-)

Lue lisää Pämpän blogista.

07.09.2009 - 21:22

Tulevana lauantaina on Variston Sinellissä Skräppitapahtuma ja mä lupasin sinne muutaman paperin leimailla malliksi... Viime aikoina olen vaan tehnyt niin paljon koruja, että tuntui alkuun vaikealta tarttua taas musteisiin ja ideat oli ihan karkuteillä, varsinkin kun en skräppääjä ole.

Tässä kuitenkin pari minun tekemää pohjaa... toivottavasti näihin löytyy joskus kuvatkin, että saan valmiit leiskat aikaan.

Olen käyttänyt tässä musteena VersaMagicin valkoista ja alla olevaan kuvaan lisännyt vielä Gelly rollin valkoista kynää ja Star dust kimalleliimaa. Kimalleliima on vielä kuvatessa märkää, joten se näyttää hieman epämääräiseltä. Leimasimet on Inkadinkadon kirkkaita: 198401 Christmas in New York ja 198397 Snowflakes a-plenty

Kun kaikki tietää etten ole kissaihmisiä, mutta en varsinaisesti tunnuntaudu koiraihmiseksikään, vaikka tähän koiramaiseen paperiin päädyinkin.

Leimasimet Inkadinkadon koirasetistä nro 102579 ja musteina... VersaMagic Jumbo java, VersaFinen Onyx black, Mementon Desert sand ja Distress inkin Walnut stain.

Ja viimeisenä oma suosikkini näin syksyä ajatellen...

Tämä leimasin Inkadinkadon 102358  Foliage trails-setistä ja musteena VersaMagic Tea leaves, jonka päällä kirkasta kohojauhetta. Raidat tehty Distress inkeillä: Shabby shutter, Dried marigold ja tea dye. Tämän paperin koko on muista poiketen 8 x 8" ja reunoihin vielä laitettu korostukseksi VersaMagicin Jumbo javaa.

02.09.2009 - 08:19

Mä en tunnustaudu skräppääjäksi, se on meillä enemmän Riiviön puuhaa. Joskin kivaahan se on ja odottelen mä nytkin valokuvia tulevaksi... mä teetän kuvat, koska en ole löytänyt värilaseriin hyvää valokuvapaperia.

Tässä siis kesämuistoni... koko 6 x 6"

Perhosesta lähikuvaa. Perhosen olen värittänyt Gelly roll kynillä.

Taustapaperi oli alunperin valkoinen, sen värittelin suoraan Distress inkin mustetyynyistä ja reunat pehmensin meikkisienellä. Taalainmaan hevoset on näkkileipäpaketin kääreestä.

08.05.2009 - 10:26

Tämä lehti joutaa kanssa odottaa mua iltaan saakka, mutta jospa tämä parantaisi mun unen laatua, kun iltalukemiseksi säästän...

Photobucket

09.04.2009 - 18:35

Kivaa postia tälle päivälle, kun just valittelin ettei ole mitään lukemista pääsiäiseksi.

Photobucket Photobucket

Creating Keepsakes       Simple Scrapbooks

Siis jos ei mitään muuta tekemistä keksi, niin lukeminen kannattaa aina ;-D

Nämä on tosi edulliset lehdet ja vaikkakin niissä on suht paljon mainoksia, niin tykkään myös, että hienoja ideoita.

18.01.2009 - 21:12

Nyt on sitten kaksi päivää skräppäilyä takana tai siis enhän mä varsinaisesti skräppää, en luultavasti meinaakkaan, mutta tapahtumassa oli siis paljon myös kortin tekijöille. Harmi vaan, ettei niitä juurikaan ollut paikalla ja muutenkin sinne oli eksynyt tosi vähän päiväkävijöitä.

Mä olin Sinellin pisteessä ja Tuulan menetettyä äänensä, vedin yhden 15 minuutin tuote-esittelyn eilen. Tänään sitten tehtiin Tuulan kanssa kimppaan otsikoita Bigshotilla workshopissa 1,5 tuntia. Mutta jälleen se tunteen palo, joka kaikista paikalla olijoista huokusi heidän pöytiensä äärellä oli aivan mahtavaa. Heillä oli tavaraa isommillekin pöydille ja hiukan lisääkin tuli ostettua.

Mäkin ehdin ostoksia tekemään, vaikka alkuun Maijulle sanoin, etten ole vielä mitään ostanut. Tässäkin siis mun hidas hämäläisyys tuli esiin, mutta ehdin mä pitää puoleni ;-D

Kiitokset kuitenkin Annalle, jonka ansiota tämä tilaisuus oli. Minulle Anna oli uusi tuttavuus, joten napsaisin kuvan ;-D

Photobucket

Photobucket

Ostokseni heiltä... enkä siis kerralla saanut tehtyä, vaan piti tehdä tikusta asiaa ja mennä useampaan otteeseen ;-D

Photobucket

Myöskin Craftican Anne oli uusi tuttavuus kasvokkain, vaikka postia ollaankin vaihdeltu puolin ja toisin.

Photobucket

Crafticasat en tehnyt itselleni ostoksia tällä kertaa... vaan maksoin Riiviön ostoksia ja Maaretille toin stansseja.

Donnosta ostin nämä

Photobucket

Paperikeijun pöydän luona kävin Riiviön kanssa moneen otteeseen... Mun valinnat ovat nämä

Photobucket

Erityisesti ihastelin heidän tapaansa myydä kuviopapereita... eli paperit oli laitettu muovitaskuihin ja saranarenkailla saman valmistajan paperit samaan nippuun. Näistä sait valita omasi ja myyjä etsi sinulle oikeat paperit. Tämä oli toimiva systeemi.

Photobucket

Ja olit minutkin ikuistettu omaan kameraani ;-D Kuvassa myös Pämppä ja Arja.

Photobucket

ja Sinellistä tarttuikin mukaani nämä, tuosta kiekurasta teen oman korttiin sopivan Maskin tyyliin Tim Holtz ja voiko joku uskoa, ettei mulla ihan kaikkia Inkadinkadon kirkkaita leimasinsettejä ole vielä?

Photobucket

Anna-lehdestä paikalla oli kuvaaja ja toimittaja, joten jäämme odottelemaan juttua aiheesta.

Lisäksi piti vielä sanomani, että kiva oli tavata kaikkia ihmisiä ja harmi, etten ehtinyt kovin paljon juttelemaan varsinaisesti kenenkään kanssa. Meillä tosin Riiviö taisi pitää tätä suhdetoimintaa paremmin yllä ;-D

05.01.2009 - 10:28

Tämä lehti kolahti luukusta taas.
Photobucket
Erityisesti kiinnostukseni heräsi, kun lehdessä oli mukavia korttipohjamalleja... ne on ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Sen pidemmälle en kuitenkaan ehtinyt selaamisen kanssa ;-D

30.12.2008 - 15:13
Tikru loikkii omaa tyyliinsä

Tässäkin hyödynsin Fiskarsin tähti kuvioleikkuria, mutta keskelle liimasin pienet helmen puolikkaat.
Lisäksi olen tosi ihastunut näihin Inkadinkadon isoihin kirjaimiin ja numeroihin, jotka viime viikolla ostin.

29.12.2008 - 11:28
Pentuja, on ne vaan niin suloisia kaikki pieninä

Tähdet olen ensin leimannut Inkadinkadon numerosetissä olevalla tähdellä ja leikannut irti Fiskarsin pienellä tähtileikkurilla. Siis samaa tyyliä kuin retrokukkasien kanssa...

28.12.2008 - 15:05
Tässä mainetta niittäneet kantavanhemmat

Niin kuvatekstit kuin kuvien alla olevan paperin revittyihin reunoihin on sipaistu vain meikkisienellä Distress Ink:ä. Tekstit on kirjoittanut Marjo, hän taitaa tuon tekstaamisen, joten ei tarvinnut enempää häpäistä itseään ;-D

27.12.2008 - 08:01
Eilen valtasin Marjon kanssa Mamman ruokailuhuoneen skräppäämistä varten... iso pöytä levittäytyä. Saatiin tehtyä loput sivut valmiiksi ja Marjo otti kuvat. Siis hiukan valokuvaajan ottamien kuvien jälkeen meikäläisen otokset kalpenee... mutta onneksi kaikkea ei tarvitse osata tehdä itse.
Tässä Tiger Woods... loppuja myöhemmin.


Tässä minä tukka pystyssä, leväneenä, lempipuuhassa. Kuva on hyvä, malli ei ;-D


25.12.2008 - 18:24
Muistatteko tämän? Olen tehnyt lisää skräppisivuja, mutta en itselle ;-D
Näitä on ollut tosi kiva tehdä, mutta on sitten eri asia, että olenko saanut taltioitua omistajan odottaman tunnelman.





Hiukan enemmän olisi voinut olla koristeita, tässä alimmassakaan ei kaikki paperin omat kiekurat näy. Kaikki tarvikkeet Sinellistä.

11.12.2008 - 16:41
Jokunen näistä scrapbooklehdistäkin on tainnut jäädä laittamatta näkyviin, mutta sattuuhan sitä...
Photobucket
Tietytsi en ole skräppääjä, joten ehkä en kulu varsinaisesti kohderyhmään, mutta iha kivoja vinkkejä täällä on ollut myös kortteja ajatellen. Tämän mukana tulikin lappu, että voisin tilata jo seuraavan vuoden tai kahden lehdet. Mä mietin vielä...

Näin meillä
Linkit

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/35775/2093760.jpg

 - askartelukauppa

Paperella -askartelukauppa
Klemmarikellari -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Paperinauha - askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä
Angela - tukkukauppa netissä
TaavaNainen - hinnasto myymilleni tuotteille



Vierailijat

Kävijälaskuri
Ilmainen laskuri
Laskuri lisätty 03.11.06

Mukana

Mainosbanneri



Tässä nappi mun blogiin, jos haluat sen omaasi liittää.

Klikkaat bannerikuvaa ja kopioit kuvan hiiren oikealla näppäimellä,
luot laatikon ja liität kuvan hiiren oikealla näppäimellä laatikkoon.
Klikkaat kerran bannerikuvaa niin että kuvan ympärille tulee valkoiset laatikot.
Sen jälkeen valitset linkitys (maapallon kuva ylhäällä)
lisäät osoitteeni: http://taava.vuodatus.net
script-kehotteeseen kokonaisuudessaan ja klikkaat ok.
Sitten vain tallennat laatikon.
Koodirivin löydät kategoriasta ulkoasut.

kartta
Locations of visitors to this page
eXTReMe Tracker
Mainos
Missä mennään
Leimailutaivas 4.9.2010
 
Kurssit löydät täältä
Leimailua, koruja,
työvälineitä