Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita. Pidän myös askartelukursseja kotonani tai Lahdessa. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani.

KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!!

Translation by Google.

07.12.2009 - 20:54

Tämän kortin tein eilen olleella kurssilla malliksi Masking -tekniikasta. Olin kyllä jo ainakin itsekseni päättänyt, etten tekisi enää joulukortteja tänä vuonna...mutta miten se nyt sitten taas lipsahti.

Taustan olen tupsuttanut sabluunasiveltimillä ja Distress inkeillä.

04.12.2009 - 11:31

Siis jos mä yritän saada tavaraa joulumyyjäisi varten valmiiksi ja sitten tulee kaveri käymään, joka ostaa lähes kaikki joulukortit, karkkipussit ja vielä uusimman kellokorunkin, niin onko reilua? Ainakin tiedän mitä tänään on ohjelmassa ja vähän muutakin ;-D

Olin siis ajatellut itse lähettää ne siniset lumihiutalekortit maailmalle, mutta nytpä ne lähtee sitten erään toisen toimesta. En yhtään sinistä korttia halua tehdä, joten päädyin näissä ruskeaan ja toison nyt sitten saavani nämä lähetetyyä itse, mutta... saas nähdä nyt

Joulukortteja on paras tehdä liukuhihnalla tai muuten ei tule mitään.

04.11.2009 - 14:09

Testasin myös uutta poroleimasinta, jonka ostin samaan aikaa lumihiutaleen kanssa. Tämä vielä hakee sitä paikkaansa

Nyt lähden Sinelliin valmistautumaan illan koitoksiin...

03.11.2009 - 18:32

Tätä lumihiutaleleimasinta on kiva leimailla ihan vain huvin vuoksi...

Nauhan päällä oleva hiutale on oikeasti nappi, mutta olin sitten aiemmin ehtinyt leikata siitä taustan sivuleikkureilla irti. Jos se olisi ollut paikoillaan, niin olisin pujottanut nauhaan...

Leimasin on Sinellistä, tämän vuoden joulumallistoa. Puukantainen ja hintaan 11e. Mä kerron Arjalle, että ottaa messuille paljon mukaan.

31.10.2009 - 14:30

Mulla on lumihiutaleita leimasimina varmaan 10 erilaista, ehkä jopa enemmän ja aina vaan tulee entistä ihanampia vastaan ;-D Tämän uutuuden ostin Sinellistä torstaina ja toimii tässä yksinkertaisessa kortissa...

31.10.2009 - 09:03

Testasin eilen tulleita leimasimia näin aamutuimaan, joukossa muutama vanhakin...

Leimasin parit pikkupallot kohona ja lumihiutaleet VersaColorilla.

27.10.2009 - 09:21

Miten musta tuntuu, ettei tänne etelään saada lunta ollenkaan, taaskaan? Lämpöasteita ja vettä... hiukan kateellisena kuuntelin Mammaa eilen, että Katin kullassa sataa lunta.

14.10.2009 - 08:11

Lupasin Riitalle osallistua atc.korttien vaihtoon belgialaisten kanssa. Harvoin olen ulkomaalaisille sanonut ei, vaikka kuinka kiire olisi korttien kanssa ollut.

Tässä jouluisen lumiset versioni

09.09.2009 - 09:11

Jouluun kuulu minusta varsin olennaisena osana laulut ja itse laulan aina radion mukana, kun vaan voin. Harvemmin kuitenkaan muiden seurassa ;-D

Siksi kuitenkin tämä on minusta yksi suosikeistani joulua ajatellen, vaikkakin tällä leimalla en ole aiemmin kortteja tehnyt. Taitaa kuulua leimoihin, joita vaan ihaillaan...mä kun en varsinainen värittäjä ole.

23.08.2009 - 08:25

Jotenkin tuon lamppuleimasimen mielsin heti jouluun, sellainen katulamppu kuin vanhoissa leffoissa konsanaan, jonka ohi ihmiset pienessä lumisateessa kiiruhtaa lahjapakettien kanssa.

Sillä lähtökohdalla sitten syntyi tämä kortti, ihmiset ovat jo menneet ,-D

29.07.2009 - 18:54

Pakettikortteja joulua ajatellen... näitä tulee nopeasti ja ei tarttis kuin lahjoja ostaa ,-D

Photobucket

Photobucket

24.07.2009 - 17:00

Tämä Jehkottaren CardChallengen luonnos tuli kuin tilauksesta, löysin meinaan sopivia neliöitä valmiiksi leikattuina kaapista ja juuri pyörittelin niitä käsissäni, että mihinköhän ne saisin käytettyä ;-D

Photobucket

Hiukan tietty tuli poikettua alkuperäisestä luonnoksesta, mutta se suotakoon anteeksi. Joulukin alkaa olla jo vahvasti mielessä, vaikka sinne on vielä pitkä matka.

03.04.2009 - 14:06

Päätin viime jouluna aloittaa joulukorttien tänä vuonna ajoissa... pari päivää sitten sain postissa Hänglareiden klubipaketin ja muutaman itselleni tilaamani leimasimen, joita ei ainakaan vielä löydy Stämpelbodenin valikoimista, mutta eihän sitä koskaan tiedä... Paljon vaikuttaa, että millaista palautetta kyseinen leimasin saa...

Photobucket

Eli tarkoitan tuota tähteä, jossa lukee Iloista Joulua!! Mitäs tykkäätte? Kuinka moni haluaa sellaisen?? Kommenttia kannattaa jättää... ;-D

Edit. Leimasinta tehtiin tekstileimasinsetin mukana tietty määrä ja enää sitä ei voi saada.

19.12.2008 - 09:26
Kokeilin tähän pakettikorttiin pientä medaljonkileimasintani. Minusta nämä on hauskoja.
Photobucket
Kukkia voi tehdä niin monella tapaa...

16.12.2008 - 13:40
Ostin Tampereen messuilta Lumikelloilta kivoja reunuspapereita ja laitoin ne sitten niin hyvää talteen, että löysin vasta tänään. Eivät siis ehtineet tämän vuoden lähetettyihin kortteihin, mutta tein ne kuitenkin valmiiksi asti ennen kuin taas talletan ne liian hyvin.
Eli suosikkejani joulutähtiä...
Photobucket

Näissä kolmessa seuraavassa on kukat mansetista otettuja
Photobucket

Photobucket

Photobucket

Onneksi näissä ei ole viimeinen käyttöpäivä -merkintää, joten nämä saattavat säilyä jopa seuraavaan vuoteen...

13.12.2008 - 10:30
Viimeinen hologrammikuva eikä lainkaan hassumpi ,-D
Aiemmin koin, että nämä kiiltävyydellään sattuivat silmiin, mutta nyt ei tarvinnut itse leikata, niin en kokenut samaa.
Photobucket
Kulmat taas leimattu Brilliancen kultamusteella ja punaista kimalleliimaa.

12.12.2008 - 15:27
Tämä kuva on samasta hologrammikuvasta kuin aiempi joulutähtikin ja vielä yksi kuva on tekemättä. Lisäksi nämä ovat irtileikattuja kuvia, jotka vaan napsaistaan irti arkista.
Photobucket
Tausta on leimasin mustetta ja kulmat leimattu ja kohotettu kultajauheella.

10.12.2008 - 18:01
Tämän kortin ajattelin lähettää Italiaan...
Photobucket
tai ainakin niin suunniittelin tätä tehdessäni, kun valitsin tekstileimasinta. Saatan kyllä vielä muuttaa mieltäni, mutta onneksi se on meillä naisilla sallittua ;-D
Tuon piikkipaatsaman oksan olen värittänyt Mementon kynillä ennen kohojauhetta.

10.12.2008 - 14:27
Jottei se totuus unohtuisi, niin omat joulukortit on tekemättä...
Kaikkein helpoimmalla pääsisi tietenkin, kun tekisi kaikille samanlaiset kortit, mutta ihan niin en kuitenkaa tee. Eräät arvokkaat vanhat rouvat kaipaavat ehdottomasti 3D-kortteja, heistä leimatut eivät ole mistään kotoisin, joten edes jouluna voin olla heille mieliksi ;-D
Photobucket
Tämän kortin kulmat on leimattu Brilliancen kullalla. Näkyy hyvin myös tummalla pohjalla ja joulutähdestä aloitin...
3D-kuvan kasaamisohjeen löydät tarvittaessa täältä.

08.12.2008 - 10:45
Itse pidän tästä leimasta paljon ja erityisesti tämän värittämisestä. Kuitenkin kortti jää samaan malliin, kun tagi on aika iso ja hallitseva.
Photobucket MYYTY!

07.12.2008 - 16:42
Tämä kuvahan on jo tuttu Tampereen messuilta, mutta nyt ihan kortiksi asti tehtynä... Sain siis siivottua askartelupäytää ja tämä tuli vastaan ;-D
Photobucket MYYTY!
Mustat rajat tuohon kuvaan olisi voinut olla piriste...

07.12.2008 - 10:27
Tämän kortin kuvan sain Heliltä, joka oli valmista kuviopaperia. Ihan vaan testausmielessä tekaisin tämän kortin.
Photobucket MYYTY!
Tämä siis hyvin pelkistetty kortti.

06.12.2008 - 20:40
Tämä kortti alkoi tuosta rusetista, jonka tein yhteen aiempaan korttiin, muta sitten se ei minusta siihen sopinutkaan. Johonkin se piti kuitenkin laittaa, joten aloin miettiä korttia sen ympärille ja tulos on tässä
Photobucket MYYTY!
Täytyy testailla muita tämän viikon uutuuksia.

06.12.2008 - 08:47
Tässä on sitten jo rykelmä 3D-kortteja, KAIKKI MYYTY!
Photobucket Photobucket Photobucket
nämä ovat vain taustoiltaan eri värisiä...
Nyt tässä katsellessa taidan kuitenkin vielä lisätä kortteihin nauhan, mistä pallot roikkuvat...

04.12.2008 - 08:33
Tämä 3D-kuva on alkujaa suorakaide, mutta kun en sen muotoisia kortteja tee, niin muokkasin tätä hiukan neliökorttiin sopivammaksi.
Photobucket MYYTY!
Taustapaperi ei oikeasti ole aivan noin vaalean vihreä ja kyllä kynttilöissä on kimalleliimaakin ;-D

03.12.2008 - 13:11
Tai kaipa niitä voi olla liikaakin, mutta tämä kuva eroaa hiukan noista edellisistä...
Photobucket MYYTY!

Tämän viikon postaukset ovat pääasiassa etukäteen ajastettuja. Hiukan kiirettä pukkaa ;-D
Menoja näkee täältä...

02.12.2008 - 13:43
Tätäkin leimasinta olen pyöritellyt käsissäni pitkin syksyä miettien millaisen kortin voisin tällä saada aikaan.
Siis yleensähän en näistä näinkin valmiista kokonaisuuksista välitä, kun ne voisi tehdä myös itse useampaa leimaa hyödyntäen ja muokaten kuvia tilanteen mukaan.
No, on mulla jokunen vikaostoskin leimojen kohdalla sattunut, mutta tämä ei ainakaan vielä kuulu siihen kategoriaan ;-D
Photobucket

02.12.2008 - 08:48
Tämäkin kuva on viime peruja viime vuodelta tai jopa edelliseltä, kun niin ihastuin näihin joulutähtiin ja ostin monta. Kaikkia en kuitenkaan ehtinyt valmiiksi saada, mutta mikä parasta tässä korttiaskartelussa... näissä ei ole parasta ennen päiväyksiä vaan toimii aina vaan.
Photobucket MYYTY!

01.12.2008 - 07:55
Joulutähti on mun lempparikukka joulun kukista, se on kaunis yksinkertaisuudessaan. Joskin meillä ollaan niin allergisia, ettei voida ottaa vastaan mitään joulukukkia. Joskus se tuntuu joulun kynnyksellä tosi nololta, mutta on ihan pakko sanoa jo ovella, etten voi ottaa kukkaa vastaan.
Tässä on kuitenkin joulutähtikortti, jolle meillä ei olla allergisia ;-D
Photobucket MYYTY!
Tässä kortissa ei siis mitään uutta, mutta kysyntää myös näille cd-korteille on tullut, joten tarkoitukseni on ensi sijaisesti palvella asiakkaita.

29.11.2008 - 21:47
Tänään Itäkeskuksen Sinellissä tuula määräsi minut leimailemaan. Sain siis aikaan parit mallikortit...
Kuvat olen ottanut kännykällä, joten ovat varsin pimeitä.
Tämä kortti on hopeinen, niin nauha, korttipohja kuin embossattu lintukin.
Photobucket

Ja tässä taas valkoista... Eli ympyrässä oleva hiutale on embossattu Snowflake-kohojauheella, mutta kiekurat ja hiutaleet ovat Brilliancen Moonlight white-mustetta. Varsin peittävä ja hyvin näkyvä muste myös tämä.
Photobucket

Lisäksi Myy kävi moikkaamassa mua paikan päällä. Onneksi työaika oli jo loppunut, niin sain hyvällä omalla tunnolla jutella tovin.

25.11.2008 - 14:18
Mäkin alan päästä joulutunnelmaan, kun lunta tuli reippaasti eikä se ole nyt parissa päivässä vähentynyt mihinkään.
Photobucket MYYTY!

23.10.2008 - 15:49
Leimasimia pitäisi ehtiä erilailla testailemaan, eri värejä unohtamatta. Tämä ei ole vielä valmis, korttipohja puuttuu tykkänään.
Photobucket
Kaipa mä punaiseen kallistun sen korttipohjan kanssa tai sitten en ;-D

21.10.2008 - 09:17
Tämäkin leimasin on ollut mulla vaikka kuinka kauan, mutta viime aikoina sitä on tullut käytettyä tosi vähän.
Photobucket

Tosin enhän mä yleensäkään tee kovin paljon joulukortteja, jotka voisin laittaa tänne blogiin. Kun teen kortteja yrityksille, niin he eivät ole halunneet niitä näkyviin. Tosin silloin on kyseessä ollut firmojen omien tuotteiden hyödyntäminen joulukorteissa.

05.09.2008 - 15:35
Mun ei siis pitänyt tänäkään vuonna kauheasti tehdä joulukortteja, kun olen oiekasti keskittynyt niissä vain yrityskortteihin... teen kortit yrityksen omia tuotteita hyödyntäen, jos vain mahdollista.
Nyt sitten en voinut vastustaa kiusausta tämän kortin kohdalla, vaikkakin lopputulos on varsin perinteikäs.
Photobucket
Poikkeuksellisesti kuva ei ole leimattu, mutta teksti sentään. Mun periaate onkin ollut viimeaikoina, että aina jotain leimattua...
Mutta nyt olen matkalla rakentamaan messuosastoa...
 
04.09.2008 - 15:22
Toki piti tämä enkeli leimata myös ilman kohojauhetta... Siis todella yksi suosituimmista leimaisistani tällä hetkellä ja näitä pitäisi olla saatavilla la-su messuilla Wanhassa satamassa...Sinellin osastolla B-hallissa.  Tule hakemaan omasi ja nähdään siellä ;-D

Photobucket

06.08.2008 - 10:00
Tämä enkelileimasin on minusta kauniin yksinkertainen, ettei se kaipaa seurakseen paljon muuta... Tosin taustapaperin olen tehnyt taas itse hammasharjaa apuna käyttäen...


25.07.2008 - 12:36
Tähän Penny Blackin leimasimeen vallan ihastuin ja heti saadessani värittelin juuri tätä kuvaa 20 kpl valmiiksi, mutta nyt ne kortit hakee vielä muotoaan. Mähän teen loppujen lopuksi tosi vähän joulukortteja, siis tällaisia. Suurimman osan teen firmoille ja niissä pyrin käyttämään sitten heidän omaa tuotantoaan hyväksi, jos niin halutaan. Niitä en vaan julkaise täällä blogissa, kun osa heistä ei sitä ole halunnut.
Mutta tässä koirakortti

Kortista ei näy, mutta olen värittänyt leimakuvan päälle kullan värisellä akvarellikynällä. Tässä lähikuva

Antaa ihan erilaisen efektin kuin kimalleliima, mutta kimallusta pitää aina vähän olla...
Minusta punainen on kuitenkin se joulun väri, vaikka kuuntelin tässä yksi päivä radiosta haastattelua suomalaisesta joulukoristeiden valmistajasta K. A. Weiste Oy:stä ja heillä tämän vuoden joulun väri on valkoinen.

01.12.2007 - 22:55
Olen yrittänyt saada noilla alkoholimusteilla koristeltua cd-levyjä, mutta ainakin tuo minun sininen Eggplant on aivan liian haalea, että se tarttuisi mihinkään. Lisäksi värit jäivät muutenkin mattapintaisiksi, kun taas Helillä on kiiltäviä.
Tähän nyt sotkin kuitenkin kaikkia kolmea omistamaani väriä, kun vihdoin tarttui kiinni.


29.11.2007 - 21:18
Vein eilen töihin jokusen kortin näytille ja tietenkin joku jäi ilman ;-D
Tänään sitten pyynnöstä olen tehnyt joulutähtikortteja, jotka vien huomenna töihin.
Näissä on vaihdettu vaan kuvaa tai taustapaperia. Onneksi olin kasannut kuvat ja laittanut kimalteet valmiiksi, niin nopeutin korttien tekoa huimasti.








Itse pidän näistä joulutähdistä.

29.11.2007 - 15:36
Tämäkin tyttö on aika sulonen...

Väritin nuo kulmatarrat mustalla, kun ei oikein muuten erottunut taustasta.
28.11.2007 - 20:11
Nämä tontut ovat olleet kysyttyjä ja siksi tein parit lisää. Onhan ne aika söpösiä kuvia.
Tämä on myös vaihtelua tekemiseen.




28.11.2007 - 20:05
Mun kasvatusperiaatteet on kaiketi nämä armeijassa opetetut; uhkailu, kiristys, lahjonta ja katteettomat lupaukset... ainakin koskee miehiä.
Muistan taas erästä jouluna, vaikken tiedä onko hän sen ansainnut ;-D


26.11.2007 - 15:45
Lupasin etten enää tänä vuonna joulukortteja tee, mutta ainakin omat kortit on tehtävä. Siis olen mä jo listan lähetettävistä korteista tehnyt, mutta tänään laitoin myyntiin viimeisen satsin joulukortteja. Täytyy siis ainakin ne omat kortit vielä tehdä... noloa olis olla lähettämättä.
Tässä on yksi kortti, jonka saatan lähettää tai sitten en...


20.11.2007 - 08:15
Osallistuin minäkin Askartelupuoti Pian joulukorttikilpailuun, kun siitä vielä viime minuuteilla Tarun blogista luin. Toivottavasti korttini ehti vielä perille...
Päädyin tähän korttiin...

Laitoin kortin tähän itseäni vartem kun en ole vielä tehnyt toista samanlaista ja kuitenkin tällä kortilla on ainakin minulle arvoa, jos ei muille.

Edit.
En päässyt kilpailussa palkintosijoille, mutta kiva oli silti osallistua. Onnea voittajille. Voittajien nimet voi käydä lukemassa Askartelupuoti Pian sivuilta.

18.11.2007 - 22:49
Tämä joulutähti paperi on yksi mun suosikeista tämän hetken jouluisista papereista, jota mulla on. Aika vähän itseasiassa olen hommannut joulupapereita, kun niitä oikeastaan vasta nyt alkaa tulla kauppoihin... Mä taas alan olla jo loppu suoralla korttien kanssa, ehkä
Tässä kuitenkin yksi versio

12.11.2007 - 21:10
Olen tässä testaillut erilaisia leimasimia, josko sitten jostain voisi luopua, ettei joka vuosi tee samalla kuvalla joulukortteja.
Tämä ei itseasiassa ole mun leimasin lainkaan, mutta mulle kuvana hyvinkin tuttu ja mieluinen.

09.11.2007 - 12:48
Kokeilinpas sitten vielä tätäkin kuvaa joulukorttiin, ihan vaihteluksi.


02.11.2007 - 22:23
Olenpa tälläkin Sinellin leimasimella leimannut muutamia joulutähtiä varastoon, mutta toteutus on jäänyt. Miten mustakin on jotenkin niin vaikea joulukortteja tehdä, kun vielä en edes sukkia ole jalkaan saanut lämpimien ilmojen takia. Onnkesi siihenkin on tulossa parannusta, tänään jo hiukan kaipasin ;-D

joulutähti on mun lempikukka, kun joulusta puhutaan. Meille ei voi tuoda hyasinttia, kun ollaan sille allergisia enkä mä ole varsinaisesti kukkaihminen muutenkaan, mutta joulutähti on kuvana ihana, kuten orvokkikin.

31.10.2007 - 18:45
Pitihän mun tehdä ne toisetkin kuvat valmiiksi, että on mistä valita ;-D

Nämä taustapaperit on Tiimarista.

31.10.2007 - 16:41
Vaikka oma mieli tekisi tehdä vain leimattuja kortteja, niin kyllä näitä 3d-kortteja aina vaan kysellään ja kysynnän mukaanhan sitä täytyy elää.
Näillä kuvilla en vielä ollutkaan itse kortteja tehnyt.

Nämä taustapaperit on ostettu Tamorelta. muuten ei mitään uutta.

28.10.2007 - 21:50
Mä voisin kuvitella lähettäväni itse näitä nalleja tänä vuonna...

tai vihreänä


28.10.2007 - 13:57
Vielä ei ole kovin paljon ollut jouluisia kuviopapereita kaupan. Kävin mäkin hakemassa sen Tiimarin papketin, josta Maiju puhui, mutta ei sekään ihan riitä. Tai siis kun teen paljon kortteja ja ostan jonkun paketin, niin eihän siinä ole montaakaan samanlaista paperia. Toiset kuitenkin tykkäävät tilata esim. 10 samanlaista korttia, joten sitten taustat jo saattavat tuottaa ongelmia.
Leimausta olen kyllä koko ajan lisännyt kortteihini ihan sen takia, että itse pidän leimatusta jäljestä. Kiekuraleimasimianikaan en turhaan ole halunnut hankkia, joten kokeilinpa taustoja näin...

Mun suosikki on tuo vihreä alla ja punaiset kiekurat. Riiviön taas toisin päin.


17.10.2007 - 12:04
Mä lupaan, että tämä on viimeinen mallikappale erilaisilla possuilla. Mä en vaan oikein tiedä, että mikä näistä on se miuluisin, hauskin tai jotain. Tämäkin piti kuitenkin päästä kokeilemaan uusien kiekuroiden kanssa.

Kaipa mä laittaisin tähänkin jotain kukkasia vielä, mutta eipä nuo paperimallit ole kovin jouluisia. Mä kuitenkin pidän joulutähdestä, ainakin kuvana.

15.10.2007 - 13:42
Se edellisen kortin olin tehnyt Sinellissä leimaamastani possusta. Olinhan mä ostanutkin heiltä possuleimasimen ja tämä sopii minusta ehkä paremmin tähän paperiin...

mutta jäi sinne vielä yksi pieni possu seisoskelemaan neä pystyssä.
Seuraavaksi täytyy vissiin testata se Petteri Punakuono-paperi... paitsi että työt odottaa.

ja vielä Tiinalle pikaviesti:
Olit oikeassa, LT kelpaa!
14.10.2007 - 11:18
sinä ja minä


08.09.2007 - 22:30
Tämän idea syntyi, kun pyörittelin noita joululeimasimia, että mitäs mulla oikein on. No, ei ollut kovin montaa mieleistä, mutta onneks se on ongelma, jonka voi aina korjata. Katsotaan löytyykö Ruotsista parin viikon päästä jotain kivaa jouluakin ajatellen...

Tähän korttiin olisin kaivannut mustaa/tumman vihreää ohutta kiekuraa leimattuna vasempaan alalaitaan punaisen kartongin palan päälle. Nyt olen jäänyt koukkuun kaikenmaailman kiekuroihin, kuten tällaisiin. Enkä mä ole aiemmin paljon väritellyt noita leimakuvia, laiskuuttani kaiketi.

08.09.2007 - 22:21
Nämä kortit on siis siitä Sinellin valmispaketista, jonka tänään sain. Hiukan lisäilin omiani, kun täysin samanlaista kuin ohjeessa on, en voi tehdä. Se ei olisi silloin mun kortti ja kuitenkin haluan korttien olevan edes jollain tavoin munlainen.
Tässä siis helmiäiskartongille Distress Inkillä ääriviivatarrojen päälle väritetty kortti. Lisäsin tähän kimalleliimaa noiden hiutaleiden päälle. Tämä vaatis multa vielä kehittelyä, hiukan on pliisu mun makuun.

Tässä kortissa on Sinelliin tulevaa "Porsaita äidin oomme kaikki" -paperia. Alkuperäisessä kortissa tähän oli leimattu possu pyöreään tagiin, mutta mulla ei ollut sellaista leimasinta, niin Sizzix tuli ja pelasti ;-D
Mä vallan ihastuin tuohon paperiin.

ja vielä tämä cabinetkortti, jossa on myöskin tulevasta uudesta paperista leikattu joulukello.


01.12.2006 - 10:39
Viime viikolla luin Etelä-Suomen Sanomista, että Teetkö joulukorttisi itse? Kyse ei ollut varsinaisesta kilpailusta, he vaan toivoivat sinne lähetettäväksi itse tehtyjä joulukortteja ja parhaat ideat ja -kortit luvattiin laittaa tämän päivän lehteen.
Itse lähetin tämän kortin

ja kuulemma kortteja on lehdessä kaksikin sivua, mutta minunkin korttini sieltä muiden joukosta löytyy. Etlarin galleriaan ovat kuvanneet osan korteista, mutta siellä ei minun korttiani ole. Äitini lupasi lähettää sen lehden minulle postissa, että näen myös muiden kortteja. On aina kiva nähdä muidenkin käden jälkiä.
20.11.2006 - 11:28
Tässä pari joulupukkikorttia, joihin käytin reunaan myös kangasnauhaa. Nauha on ostetu Biltemasta ja hinta rullalle oli 1€, mutta metrimäärää ei ole ilmoitettu. Ei sitä kovin paljon ole, mutta riittää useampaan korttiin kuitenkin.

19.11.2006 - 21:42
Kyllä munkin mielestä joulun värit on punainen ja vihreä, mutta ensi alkuun tämä kortti punaisena näytti hiukan hassulta, mutta toisaalta ehkä ei... Nyt vaan kuva kiiltää, kun olen jo pakannut sen lähtövalmiiksi korttipussiin.

19.11.2006 - 18:45
Löysinpä nyt leikattujen 3d-kuvien joukosta myös tällaiset kuvat. Mulla on siis kaikki kuvat leikattuina kansiossa valmiina ja plaraan vaan taskuja aloittaessani tekemään kortteja.

Käytin tähän Tiimarista ostamaani kimalleliimaa ja jotenkin se purkin koko tuntui nyt sitten ylitse pääsemättömän isolta. Alkuun valittelin jo pullon nokan olevan suuri, mutta muuten hintaansa nähden aivan käypää kamaa. Tänään sitten sain jo aiemmin tyhjennettyä joulukortteihin Stickles-kimalleliimapurkin, jossa on sopivan ohut nokka. Sen pienen purkin nokka on myös avattava korkki, nostin pinsettisaksilla juuresta ylös ja täytin tuosta Tiimarin isosta 60ml pullosta ja toimivuus parani huomattavasti ainakin minun mielestäni.
08.11.2006 - 18:27
Kaverini Marjatta on lähdössä joulun viettoon Panamaan. Tottakai haluan muistaa myös häntä, joskin meitä yhdistää lehmät, niin tämä naurattaa meitä...

Tämän kortin teossa kokeilin uutta monitoimilaitettani.
07.11.2006 - 19:30
Mäkin päätin kokeilla näitä kangasnauha-kortteja, mutta taas jotenkin väen vängällä piti yrittää keksiä ideaa ja se jäi tavallaan syntymättä.

Ja taas nämä tuli ihan samalla vanhalla kaavalla, josta ideana olen tykänyt kyllä.


30.10.2006 - 12:52
Ja punaisen rinnalle valkoinen...

Nyt olen kasannut kuvia ja leikannut uusia vinon pinon. Lisäksi leikkelin neliöitä, ympyröitä ja mitä nyt milloinkin tarvitaan vähän joka väriäkin kaiken lisäksi, että on helppo alkaa kasaamaan. Kokeilin myös Maijulta saamaani valopöytää sabluunoiden kera, mutta se vaatii vielä harjoittelua. Siis sain kyllä kohokuvioita tehtyä ja leiattuakin kivoja juttuja, mutta nyt ei ideasuoni syki, että mihin ne laitan. Just nyt en miellä niitä jouluun.
28.10.2006 - 14:44
Siis jos aiemmin tuntui, etä joulukeijuihin kyllästyy, niin arvatkaapa kuinka käy joulutähtien kanssa?
Joskin ihastuin vallan näihin yksinkertaisuudessaan ja musta ne eritoten kuuluu jouluun.

ja ne lehmät sitten... On pyydetty muutamia hupikortteja, mutta ne ei oikein ole mun alaa,
mutta lehmät on ;-D

Nyt pizzatauko ja taas korttien kimppuun.
27.10.2006 - 11:27
Vielä tässä aamusella väkersin jokusen kortin ennen Ruoka- ja Kirjamessuille menoa.

Mulla on aika iso tilaus näiden korttien kanssa, et siksi kiireellä joka päivä väsään jokusen. Saavatpahan sitten rauhassa valita omansa.
26.10.2006 - 21:47
Tänään löysin sitten itsestäni sen korttivaihteen, vaikka ensin teinkin korttipussit, sitten teippailin cd-levyjä ja kasasin lisää kuvia. Siis tosissani yritin vältellä, mulla on nyt satakunta cd-levyä, joissa on kaksipuoleinen teippi valmiina, että korttipohjaa vaan odotellaan.
Sain kuitenkin jotain aikaankin, mutta aika joulun puolelle kallistuvat kuitenkin. Tosin alan jo itse kyllästyä noihin keijuihin... peikot vielä menee ;-D

Mulla taitaa vaan kaikki joulupukit olla jo myyty, että kauppaan kaiketi tässä pitäis ehtiä, mutta  onnittelukortteja parit tässä.

26.10.2006 - 08:42
Eiliset tekeleet on tässä, korttipussit oli vaan harmikseni taas loppu ja jäi nyt aamuun niiden teko, joten päätin kaikki kuvatkin ottaa vasta nyt.

Maijun kanssa aiemmin puhuttiin kimalleliimasta, jossa oli paksu suutin ja muutenkin se oli käytössä "liian" paksua. Jotta kuitenkin pääsisin myös siitä eroon, käytin sitä osaan näistäkorteista näin...

01.09.2006 - 07:58

Eilen olin liian väsynyt korttien teon jälkeen, etten tänne jaksanut niitä kuvata. Nyt aamulla laskin, että 23 korttia olin tehnyt ja tossa kuvassa on vaan osa. Tein samalla kuvalla useimman, joten mitä niitä samoja kortteja kuvaamaan...
Kävin myöskin eilen Lahjaliike Ruusutuvassa ja Sinellissä ostoksilla, ihan vaan pikaiseen ja vähän : D. Multa oli loppuneet Hyvää joulua -tekstit ja molemmilla on hiukan erilaisella fontilla, mutta tarttuihan mukaan hiukan muutakin... Huomenna Kädentaito 2006 -tapahtuman jälkeen kuvaan tämän viikon ostot.

Näin meillä
Linkit

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/35775/2093760.jpg

 - askartelukauppa

Paperella -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Paperinauha - askartelukauppa
Paperikeiju - askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä
Stämpelboden - leimasimia Ruotsista
Angela - tukkukauppa netissä
TaavaNainen - hinnastot myymilleni tuotteille



Vierailijat

Kävijälaskuri
Ilmainen laskuri
Laskuri lisätty 03.11.06

Mukana
Mainosbanneri



Tässä nappi mun blogiin, jos haluat sen omaasi liittää.

Klikkaat bannerikuvaa ja kopioit kuvan hiiren oikealla näppäimellä,
luot laatikon ja liität kuvan hiiren oikealla näppäimellä laatikkoon.
Klikkaat kerran bannerikuvaa niin että kuvan ympärille tulee valkoiset laatikot.
Sen jälkeen valitset linkitys (maapallon kuva ylhäällä)
lisäät osoitteeni: http://taava.vuodatus.net
script-kehotteeseen kokonaisuudessaan ja klikkaat ok.
Sitten vain tallennat laatikon.
Koodirivin löydät kategoriasta ulkoasut.

kartta
Locations of visitors to this page
eXTReMe Tracker
Mainos