Otsikolla en nyt viittaa tämän superälykkään blogin kirjoittajaan saati lukijoihin Mutta tuo ihmeellinen internet tekee sen, että vaikka tosielämässä onnistuisi välttelemään eriasteisia riemuidiootteja, niin netissä niihin törmää väkisinkin. Ja jos olisi vähän mua fiksumpi, ei tuhlaisi niiden kanssa aikaansa tai energiaansa, mutta tadaa – en ole niin fiksu. Eli viime aikoina mun väittelynhalusta ja pätemisen tarpeesta on kärsineet niin pääsykokeisiin luku, päiväunet kuin kotityötkin – en vaan voi jättää ääliöitä kinaamaan keskenään vaan on pakko mennä mukaan. Ei mitään varsinaista pakkomiellettä, että pitää sanoa se viimeinen sana – tai siis kirjoittaa – mutta mä voin suorastaan fyysisesti pahoin kun kohtaan ihmisiä netissä (tai tosielämässä) jotka eivät rautalangasta tai ratakiskostakaan vääntämällä ymmärrä.
Jotkut ”keskustelut” jätän ihan suosiolla väliin. En mene väittelemään susista tai yritystuista, vaikka on mulla niistäkin mielipide. Mutta sitten kun Facebookissa foliohattuäidit meuhkaavat kuin rokotteet on valtiotason salaliitto jonka tarkoituksena on myrkyttää kaikki lapset, niin en vaan voi olla kommentoimatta. Eikä siinä mitään, mun mielestä vanhempien kuuluu jopa kyseenalaistaa viralliset suositukset, mutta sitten nämä samat sankarit eivät harjoita minkäänlaista lähdekritiikkiä ja etsivät ”tietonsa” lähinnä jostain MagneettiMediasta. Tai sitten eräs maalaisjärjen ruumiillistuma, joka jättää lapsensa keskellä yötä kotiin puoleksi tunniksi, ”kun se nukkui niin sikeästi”. Ja pitää vielä tätä jonain logiikan riemuvoittona. Huoh. Mitäänhän sillä ei voita että alkaa näiden kanssa kiistelemään, mutta minkäs sitä ihminen itselleen voi.
Ihan samalla tavalla monet ihanat lukulistalta löytyvät blogit syö aikaa ja vähän ehkä energiaakin, mutta toisaalta niistä tulee hyvä mieli, saa inspiraatiota ja vertaistukea. Sen sijaan näiden vatipäiden kanssa vänkätessä tulee yleensä paha mieli (ja syvä hämmennys siitä, miten ilmeisesti yksinkertaisimmatkin ihmiset osaavat sen verran sovitella palapelin paloja yhteen että saavat aikaiseksi jälkikasvua), suunnaton turhautuminen sekä huoli ihmiskunnan tulevaisuudesta. Vaikka idiootin kanssa väitellessään pitäisi pitää huoli siitä, ettei vastapuolelle käy samalla tavalla, niin usein on sorruttava yleistämiseen, kärjistämiseen ja joskus ihan vaan raivoamiseen, kun NE EIVÄT TAJUA!! Forrest Gumpia lainaten; stupid is as stupid does, ja tällä kertaa se tyhmä olen minä.
